Speyburn 10, Highland
single malt
Tislaamo
Speyburn on alunperin vuonna 1897
perustettu tislaamo, jonka perustanut John Hopkins omisti silloin myös Tobermoryn.
Historiansa aikana Speyburn on myyty
eteenpäin 1916 (ostajana Distillers Company Ltd) ja myöhemmin 1992
Inver House Distillersille, joka yhäkin pitää tislaamoa
omistuksessaan.
Inver Housen omistukseen kuuluvat myös
Pulteney, Balblair, Knockdhu ja Balmenach.
Speyburnin tislaamo on ollut suljettuna
monien muiden tislaamojen tapaan sota-aikaan 1939-1947, jolloin
paikka toimi Skottiarmeijan tykistön majapaikkana.
(lähde: Speyburn.com, sekä interbevgroup.com)
Valinta
Speyburn on hiukan hämmentävä nimi,
sillä ensiajatuksen perusteella itsekin muistelin että kyseessä on
ehta Speyside viski, mutta kyse on kuitenkin ylämaalaisesta. Joskin
tuotteessa käytetään Speysidelta tuotua lähdevettä. Speyburn
viittaa myös ainakin omassa mielessäni savuisempaan makuun, mutta
missään nimessä kyse ei ole savuisesta viskistä.
Valitsin Speyburnin hyllystä
yksinkertaisesti siksi, että haussa oli kohtuuhintainen, ns.
”arkiviski”, jossa olisi jonkinasteista savuisuutta. Hintaahan
Speyburnin kymppivuotiaalla oli paikallisalkossa noin nelisenkymmentä
euroa, eli halvemmista single malteista on kuitenkin kyse.
Speyburn oli itselleni hämärästi
tuttu, sillä muistelin sitä joskus kyllä maistaneeni ja
mielikuvani oli, että pidin siitä. Näin ollen päätin varmistaa
asian.
Highland viskit eivät ole itselleni
kauhean tuttuja, vaikka jokunen niitäkin on tullut maisteltua.
Pääasiassahan kiinnostukseni pyörii Islay ja Speyside -puolen
tuotteissa, joten Highland oli yksi valintaani vaikuttavista
tekijöistä.
Speyburnin oma
kuvaus tuotteesta on seuraavanlainen (englanniksi):
Nose: fresh, clean
and aromatic with rich lemony fruitiness.
Colour: Pale gold
with amber highlights
Taste:
Medium-bodied with delicate, fruity character with hints of toffee
and butterschotch. A sweet long lasting finish.
Kuulostaa aika
perinteisenkaltaiselta viskikuvaukselta. Alkon kuvaus taisi olla
hyvin samanlainen, mutta sisälsi myös huomioni kiinnittäneen
huomion hennosta savuisuudesta.
Oma kokemukseni:
Väri: Meripihka,
punertava
Haju: voimakas,
kermatoffee, pieni savuisuuden lupaus, sherrymäinen
Maku: hiukan
sitruunainen, hedelmäinen, hunajainen, mieto savu, aavistuksen
kermainen, palanut
Jälkimaku: pitkä,
ensimakua savuisempi, makean hunajainen
Huolimatta
voimakkaasta alkoholin läsnäolosta, on Speyburn erittäin helppoa
juotavaa. Omaan makuuni ehkä jopa hiukan turhankin vaatimatonta.
Alkoholin voimakkuus on melkein cask strenght -viskien tasoa, vaikka
kyseessä ei ole voimakasalkoholinen viski. Speyburnissa on jotain
hivenen irlantilaisviskimäistä, mutta näille tyypillinen kitkeryys
loistaa kyllä poissaolollaan.
Pari tippaa vettä
avaa kyllä makuja paremmin esiin. Esimerkiksi hedelmäisyyttä
joutuu jonkin verran hakemaan, mutta veden kanssa se kyllä avautuu
esille. Savuisuus on mukavan häilyvä taustamaku, joka nousee
jälkimaussa hiljalleen päällimmäiseksi. Hunajaisuus pitäytyy
makuhermoissa varmaan pisimpään, ja antaa täten kuvan hyvinkin
makeasta viskistä
Väittäisin, että
pari vuotta lisää tynnyrissä, ja Speyburn olisi kyllä erittäin
hyvä viski. Nyt se selkeästi jää alle useimpien 12 vuotiaiden,
jotka painivat enemmän tai vähemmän samassa hintaluokassa.
Kuitenkaan en sano tätä missään nimessä ylihintaiseksi
tuotteeksi, vaan suosittelen kyllä lämpimästi -etenkin jos
voimakas savu ei ole sinun juttusi. Tämä on myös sellainen viski,
jonka avulla on helppo opastaa ystäviä viskien maailmaan.